koulussa..

Paluu arkeen on ollut tänään edessä. Kahden ja puolen kuukauden luennottoman jakson jälkeen oli aika istua iltapäiväksi (ja viideksi seuraavaksi viikoksi) tutkimusmenetelmien maailmaan. Tänään tuli sitten vihdoin ajatus takaraivoon: vuoden loppuun mennessä tulisi valmistua ja nämä hetket ovat viimeisiä, jolloin rakkaiden koulutovereideni kanssa samassa luokassa istun. Pelottavaa. HUMAK on kuitenkin ensimmäinen koulu ikinä, jossa olen voinut olla rauhassa oma itseni ja kaikki ovat pitäneet minusta juuri sellaisena kuin olen. On hassua, että päästäkseen joskus suosituksi, piti vain tutustua uusiin ihmisiin ja tulla pois omasta kotikylästä, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jossa menneisyyttä ei pääse pakoon. On ihanaa edes nyt tuntea olevansa siinä in-porukassa (vaikkei sellaista out-porukkaa edes ole, mutta on ihanaa, että kaikki juttelevat kuin normaalille ihmiselle ja että munkin seuraa kaivataan niin, että perään soitetaan). Mulla tulee ikävä näitä kaikkia ihmisiä sitten kun en enää täällä ole. Jos ja kun syksyllä olen sitä viestintää opiskelemassa, muistelen kaiholla näitä ihmisiä, jotka ovat vihdoin saaneet mut pitämään itsestäni ja omasta peilikuvastani lähes kokonaisvaltaisesti. Ja nyt vaan odottelen suudelmaa.. Toivottavasti saisin viriteltyä jonkin tapaamisen tälle viikolle, ennen kuin lähden Mikkeliin.. Olisi aivan mahtavaa nähdä. Ja suudella.enkeli kuittaa..